Tyhjästä voi sittenkin nyhjästä

Miia oli yksi tämän kesän rohkeista kesäyrittäjistä. Lue alta hänen kokemuksiaan kesästä OP Kevytyrittäjänä.

Miia_blogi

Tämä kesä on poikennut hieman aiemmista kesistäni: päätin lähteä kokeilemaan yrittämistä. Yritysideani tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Se sai alkunsa pyöräillessäni yliopistolle viimeiseen tenttiin, ja pohtiessani tulevaa kesää. Minulla ei ollut kesätyöpaikkaa, ja opintojakin oli vain muutaman tentin verran. Ajatusketjuni pyyhki läpi lapsuuteni kesien, jolloin tylsistyin tekemisen puutteessa. Mietin, tulisiko tästä kesästä samanlainen. Sitten se iski. Asuinalueellani on varmasti lapsia, jotka yhtälailla tylsistyvät lomallaan. Miksipä en siis yhdistäisi omaa toimettomuuttani ja lasten tylsistymistä, ja rupeaisi järjestämään heille toimintaa?

Pääsin Kesäyrittäjä-ohjelmaan mukaan, ja alkoi koulutusrupeama. Luulen, etten olisi mistään saanut yhtä paljon valmiuksia polulleni. Hyödyin eniten myynnin, markkinoinnin ja palvelumuotoilun koulutuksista. Humanistina kun en aikaisemmin ollut edes ajatellut yrittämistä, liekö olisin koskaan edes kokeillut ilman kyseistä projektia. Päädyin valitsemaan kevytyrittäjyyden OPn kevytyrittäjäpalvelun kautta sen helppouden ja kätevyyden vuoksi. Sain samaan syssyyn vakuutukset OPn kautta, ja asiat ovat sujuneet sutjakkaasti palvelun kanssa.

Yrittäjyyteni ei sen sijaan ole sujunut ihan yhtä mutkattomasti. Totesin markkinoinnin suuntaamisen juuri oikeille ihmisille olevan vaikeaa. Jouduin myös hieman muuntamaan alkuperäistä suunnitelmaani. Alunperin tarkoitukseni oli ollut vetää pelikerhoa, mutta asiakkaiden puutteen vuoksi teinkin itsestäni leikkikenttäohjaajan. Yritykseni suurin voitto oli yhteistyösopimus Puolivälinkankaan nuorisotalon kanssa. Heille olenkin saanut suunnitella ja vetää erilaisia hauskoja tapahtumia, joissa olen saanut hyödyntää omia harrastuksiani.

Ensikesän työttömälle sanoisin, että jos ideoita riittää, niin lähde ihmeessä kokeilemaan yrittäjyyttä Kesäyrittäjä-projektin kautta. Kevytyrittäjyys on helppo tapa aloittaa yrittäminen. Riskit ovat kohtalaisen pienet, ja kokemus kokonaisuudessaan on paitsi hyödyllinen, myös mielenkiintoinen. Yrittäjäprojekti toi uusia näkökulmia, ja antoi vaihtoehtoja 40 vuoden uraputkelle. Opin myös itsestäni, omasta sisukkuudestani, joustavuudestani ja idearikkaudestani paljon.

Vaikka se alkukesästä kirpaisikin jäädä ilman säännöllistä palkkatyötä, en vaihtaisi tätä kokemusta enää siihen.

Miia Aho

Tuuppa pellaamaan!


Kesäyrittäjä-projektia tukemassa:

op_kevytyrittäjä2

Mainokset